Tšernobyl ja muita sattumia

Oli mökki. Oli harmaa mökki ja oli harmaa Suomen kansa. Oli harmajaa kaikki se kaunis Suomen korpien kuiskinta ja tähkäpäiden päälinen täysikuu.
Noita peltoja ja noita samoja metsiä ja suvanteita ja ojia ja toisia mökkejä oli hän jo tarpeekseensa nähnyt..

Oli aluspaita vedettynä lanteilleen, puinen keittiöjakkara allaan,
saunan punaamat harteet ja keskikeppanan tuoma auvoisuus, katse kuin kettulla tai jäneksellä; televisiossa Kari Toivonen puhuu Ukrainoista ja ydinvoimaloista.

"Miten käy mökkin ja mites käy lehmien? Miten käy äiteen, jos net sieltä rupeevat tännekin säteilemään? Ei äitee enää jaksa mihnään lähteä. Perkelettäkö
siellä... - " Kiukkuinen ajatus katkesi ja muuttui puheeksi: "Sanos äitee mihinkä minä sen vaimonkin tuon, kun nuot perkeleet pellotkin myrkyttää? Hä?"

Äiti nukkui jo. Äiti saikin jo nukkua. Oli jo saattanut kolme poikaa maailmalla, mutta yksi oli vielä sitkeästi kotona. Ei ollut maailma antanut kauhalla kuopukselleen. Poika oli traktorit rassannut ja lehmätkin lypsänyt; oli navetat ja riihet hakannut ja mieheksi kasvanut, mutta vaimoa sai raukka vielä odottaa. Oli samoja korpia käyskennellyt
ja samoja metsän reunoja ikänsä katsellut. Vaimo oli toiveissaan mutta äitee aina mielessään.

"Älä äitee välitä, kyllä minä hoidan. Ei me täällä mitään vaimoja tartteta. Kyllä minä myrkytkin poistan. Poistan ne kaikki."

Kello oli jo yhdeksän. Haki vielä oluen ja meni ulos kuistille ja katsoi metsän reunaan. Siellä oli supi. Haki haulikon ja ampui pois moisen.