"Tunti ja vartti aikaa, sitten lähten." Sanoi syöpäpotilas ja kuoli pois. Kuoli paha ennen aikojaan. Kuoli ja mätäni. Kuoli varttia ennen kuin lupasi.

Luulisi sitä niin, että ei voi omaa aikaansa ennustaa. Ja että ei voi appelsiinia kuoria siten etteikö sitä valkoista ällöttävää töhnää jäisi aina jonnekin hetelmälihan päälle. Tietättehän, sitä pahanmakuista. Sitä mikä maistuu laimentuneen kaljan ja kuusenoksan yhtistelmältä, tai joltakin. Mutta etesmenneellä tuntui jotain haisua kuolemoista ja hetelmöistä olevan.

Oletettavasti eli tämä ruumis silti hyvän elämän. Oletan siksi niin, kun jaksoi hän vielä viimeisillä hetkillään vitsiä heittää. Tai jotain sarkastisen pirullista huumoria, mitä lie. Tai sitten oli laskenut äärettömän tarkasti omat hetkensä. Kenties Nostradaamukselta kykynsä saanut.

Jossain joku sanoi, Kekkosenkatulla Oulussa muistaakseni, että tämä vainaamme syntyi helmikuussa ja että kyseinen helmikuu oli totellakin aika pirun kylmä. Niin kylmä oli helmikuu että linnutkin jäätyivät istualleen.

Punatulkkut ja hömötiaiset ja hippiäiset ja vihertiaiset olivat kaikki yhtenä jääpalikkana ja kuolleina. Kuolleina olivat kuten piruparkamme. Ehkäpä se perinmoinen kylmyys ja kuoleman otottaminen sai hänetkin laskemaan päiviään siten, että lopulta onnistui täytellisesti kuoleman ajoituksen ennaltas tietämän...

En tuntenut koko ihmistä. Enkä varmasti olisi etes välittänyt tunteman. Eikä hänkään olisi varmasti välittänyt tuntea minua. Miksi olisi halunnutkaan minua
tuntea? Eihän meillä olisi mitään yhteistä etes ollutkaan. Toinen Hämeenlinnasta ja toinen mistä lie perseestä.

Mutta sen vain sanon; kauan saa Kokemäenjoessa ( ja miksei missä tahansa muussakin joessa) vettä virrata, ennenkuin toisia hänen kaltaisiaan nähtään. Toiset tekee ja toiset ovat syntyneet tekemään.





Viikon vitsi. Mitä yhteistä on Anna Puulla ja Greyn Anatomialla?


Atk-ohjelmoija.